Antti Luusuaniemen ja Kari Ketosen tuotantoyhtiö Red Carpet Film & TV:n alkuvuosi on ollut menestyksekäs, kun tuotantoyhtiön ensimmäinen täyspitkä elokuva Luottomies: All in on kerännyt jo yli 260 000 katsojaa ja samalla noussut 2020-luvun suosituimmaksi kotimaiseksi komediaelokuvaksi. Nyt luottomieskaksikon vetämä tuotantoyhtiö saa uutta potkua, kun Antti Luusuaniemi hyppää yhtiön vetäjäksi.

”Viisi vuotta Nelonen Median kotimaisen elokuvan päällikkönä opetti paljon elokuvien levittämisestä, kehittämisestä, markkinoinnista ja tuottamisesta. Mahtavaa tuoda tämä osaaminen tuotantoyhtiöön, jonka olen perustanut yhdessä luottomies Kari Ketosen kanssa. Hankkeita riittää ja niissä aisaparina tuotantopuolella aloittaa Jonna Enroth, jonka kanssa työhistoria alkoi Veijarit-elokuvasta” iloitsee Antti Luusuaniemi.

Menestyselokuvan myötä Film & TV:n suunta on tulevaisuudessa elokuvissa ja TV-sarjoissa. ”Luottomies All in -elokuvan menestys on ollut ilahduttava onnistuminen ja tulevaisuudessa toivomme voivamme tarjota myös uusia kiinnostavia elokuva- ja tv-konsepteja suomalaisille ja kenties myös kansainvälisille yleisöille” lisää Kari Ketonen.

Film & TV:n tiimi vahvistuu lisäksi myös uudella tuottajalla, kun Jonna Enroth liittyy mukaan vastaavaksi tuottajaksi vetämään tulevia tuotantoja. Enroth on tuottanut eri tuotantoyhtiöissä useita elokuvia ja TV-sarjoja, kuten esimerkiksi suosittua Luokkakokous-elokuvasarjaa. Uudet vahvistukset tiimiin tuovat lisää voimaa kasvavan tuotantoyhtiön toimintaan. Elokuvien ja TV-sarjojen lisäksi yhtiö tuottaa yrityksille palkittuja elokuvallisia brändi- ja mainosfilmejä. Red Carpet Film & TV on osa Red Carpet -ryhmittymää.

 

Lisätietoja:

Paavo Tervonen

Operatiivinen johtaja

Red Carpet Film & TV

 


 

Red Carpet -ryhmittymä auttaa yrityksiä menestymään ja tuomaan tunnetta elämään. Järjestämme ensiluokkaisia tapahtumia, tuotamme laadukkaita elokuvia sekä elokuvallisia brändi- ja mainosfilmejä. Meillä on Suomen hohdokkain Festari, jossa on Suomen tasokkain B2B -tapahtuma. Autamme tekemään asiakas- ja työntekijäkokemuksestasi kilpailuedun. Tuomme asiakkaidesi ja sidosryhmien äänen strategiaasi. Meiltä löytyy myös ketterää ohjelmistokehitystä parhailla tekijöillä. Ryhmittymä koostuu viidestä yrityksestä: Design, Event, Festari, Film & TV ja Tokka Solutions. Red Carpet – elämä yllättää!

www.redcarpetgroup.fi