Hyvinkään Walk of Famen tähtiluku nousi tänä vuonna tusinaan

Kari Sohlberg & Elsa Saisio, joka nouti tunnustuksen Pirjo Honkasalon puolesta.

 

Seitsemättä kertaa järjestetty Red Carpet Festari huomioi ansioituneita elokuvantekijöitä Hollywood-tyyliin. Hyvinkään kaupungin keskustassa sijaitsevalle Tähtiraitille ikuistettiin elokuva-alan merkittävien tekijöiden käden- ja jalanjälki. Tänä vuonna oman tähtensä raitille saivat kaksi pitkän linjan elokuvantekijää: elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalo ja elokuvaaja Kari Sohlberg. Elokuvantekijöitä on ikuistettu Hyvinkään Walk of Famelle vuodesta 2018 alkaen. Tähtiraitin tähtiä on tänä vuonna yhteensä jo täysi tusina. Tähtiraitti sijaitsee Hyvinkään keskustassa Kauppakeskus Willan ja Kirjastoaukion välisellä kävelykadulla.

 

Taiteen akateemikko Pirjo Honkasalo on ensimmäinen Red Carpet -tähden saanut elokuvaohjaaja

Red Carpet kunnioittaa tähdellä elokuvaohjaaja Pirjo Honkasaloa, jolla on lähes kuuden vuosikymmenen mittainen ura elokuvaohjaajana ja -kuvaajana. Hän on ohjannut suvereenilla otteella sekä fiktiota että dokumenttia. Pirjo Honkasalo oli Suomen ensimmäinen pitkän elokuvan (Pilvilinna, 1970) kuvannut nainen. Ohjaajan työhön Hän oppi ohjaaja Mikko Niskasen, Rauni Mollbergin ja Jörn Donnerin käytännön kouluissa. Honkasalon työ elokuvantekijänä ja dokumentaristina on saanut laajasti arvostusta Suomessa ja kansainvälisesti.

Honkasalon teoksissa on käsitelty vaikeita ja ajankohtaisia aiheita. Hän on ottanut töissään kantaa myös ihmisoikeuksien puolesta. Honkasalon näytelmäelokuva Tulennielijä (1998) sai kahdeksan Jussi-palkintoa. Dokumentti Melancholian 3 huonetta (2004) sai Jussi-palkinnot parhaana dokumenttina ja musiikista vuonna 2005. Samana vuonna Honkasalo palkittiin myös Pro Finlandia
-mitalilla. Honkasalo on toiminut taiteilijaprofessorina vuosina 2001–2006. Vuodesta 2006 alkaen hän on ollut Taideteollisen korkeakoulun kunniajäsen. Honkasalolle on myönnetty taiteen akateemikon arvonimi vuonna 2020.

Red Carpet -tähti kuuden vuosikymmenen ja yli 60 elokuvan kuvaaja Kari Sohlbergille

Vuoden 2023 toiseksi tähden saajaksi Red Carpet Jury valitsi elokuvaaja Kari Sohlbergin. Jury perustelee valintaa muun muassa sillä, että Sohlberg on jättänyt pysyvän visuaalisen jäljen suomalaiseen elokuvahistoriaan ja -kulttuuriin. Hänen peräti kuusi vuosikymmentä kattaneelle uralleen mahtuu yli 60 teatterilevityksen saanutta elokuvaa. 1960-luvulla alkaneen uransa aikana Kari Sohlberg toimi kuvaajana mm. Rauni Mollbergin sekä Jörn Donnerin ja Pirjo Honkasalon palkituissa klassikkoelokuvissa. Myöhemmin hän vakiinnutti asemansa mm. Markku Pölösen, Matti Ijäksen ja Raimo O. Niemen luottokuvaajana. Hänet muistetaan myös nostalgisista Spede-tuotannoista.

Kari Sohlberg on hallinnut tyylilajeja laaja-alaisesti. Hänen taiteellinen näkemyksensä ja kykynsä luoda kiinnostavia kuvakompositioita sekä taitonsa hallita valoa ja varjoja toivat Sohlbergille seitsemän parhaan kuvauksen Jussi-palkintoa. Kahdeksannen Jussinsa Kari sai vuonna 2016, kun hänet palkittiin elämäntyöstään Betoni-Jussilla. Tähtiraitin tähdellä kunnioitetaan Kari Sohlbergin vaikuttavaa uraa, joka inspiroi edelleen sekä elokuva-alan tekijöitä ja elokuvan katsojia.

 

Tähtiraitille asennettavien tähtilaattojen saajat valitsee vuosittain vaihtuva, elokuva-alan osaamista monipuolisesti kokoava jury. Tänä vuonna Red Carpet Juryyn kuuluvat näyttelijät Pihla Viitala ja Karim Rapatti sekä elokuvaaja Matti Eerikäinen. Juryn puheenjohtajana toimii näyttelijä Linnea Leino.

Hyvinkään keskustassa Kauppakeskus Willan ja Kirjastoaukion välisellä kävelykadulla sijaitseva Tähtiraitti avattiin vuonna 2018. Ensimmäisinä sinne saivat oman tähtensä näyttelijät Vesa-Matti Loiri ja Outi Mäenpää. Vuonna 2019 kadulle ikuistettiin kansainvälistä uraa luoneet näyttelijät Laura Birn ja Krista Kosonen. Vuonna 2020 oman tähtensä saivat näyttelijät Peter Franzén ja Kati Outinen ja vuonna 2021 näyttelijät Elina Salo ja Seela Sella. Vuonna 2022 paljastettiin näyttelijä Esko Salmisen ja postuumisti näyttelijä Anneli Saulin tähdet.