Tänä vuonna jo kahdeksatta kertaa järjestettävää Red Carpet Festaria juhlitaan jälleen Hyvinkäällä 26.8.-1.9.2024. Tuttuun tapaan festarilla juhlitaan kotimaista elokuvaa, sen tekijöitä sekä katsojia erilaisten tapahtumien merkeissä. Festarin elokuvaohjelmisto koostuu laajasta kattauksesta kotimaisia elokuvia eri genreistä, sekä lisäksi juhlaennakkoelokuvista, jotka ovat nähtävillä festarilla ennen niiden virallista ensi-iltaa. Tämän vuoden juhlaennakkoina nähdään Hevi reissu -elokuvan odotettu jatko-osa Hevimpi reissu, sekä Mika Kaurismäen ohjaama Mielensäpahoittajan rakkaustarina, jonka maailmanensi-iltaa juhlitaan Red Carpet Festarin juhlahumussa Hyvinkäällä.

”Lapsuuden sankarini Heikki Kinnunen Hyvinkäällä Mielensäpahoittajan rakkaustarinan maailmanensi-illassa lämmittää sydäntäni samoin kuin se, että yleisö on löytänyt taas kotimaisen elokuvan leffateattereissa. Luottomies, Myrskyluodon Maija ja Kyllä isä osaa ovat saaneet keväällä yhteensä melkein miljoona ihmistä ison kankaan ääreen. Myös nämä leffat ja niiden tekijät ovat Hyvinkäällä elokuun lopussa” iloitsee Red Carpet Festarin perustaja ja taiteellinen johtaja Antti Luusuaniemi. ”On upeaa, että Mielensäpahoittajan rakkaustarina saa maailmanensi-iltansa juuri Red Carpet Festarilla. Tämä on meille erityisen hienoa, sillä arvostamme festivaalia sekä sen kotimaisen elokuvan eteen tekemää työtä” lisää Solar Filmsin perustaja ja tuottaja Markus Selin.

Kotimaista elokuvaa juhlitaan myös festariviikon torstaina järjestettävässä Red Carpet Gaalassa, joka muuntautuu tänä vuonna upeaksi WWF Itämeri Gaalaksi. WWF Itämeri Gaala yhdistää ainutlaatuisella tavalla Suomen elokuva-alan tähdet sekä ympäristönsuojelun ja vastuullisuuden. Tämän vuoden suojelukohteena toimii Itämeri ja tarkemmin öljyntorjuntajoukkojen tukeminen. Myös Red Carpet -ryhmittymä (Design, Event, Festari, Film & TV & Tokka Solutions) tukee tärkeää työtä 5000€ lahjoituksella. Gaalaillan aikana jaetaan lisäksi Red Carpet -tunnustukset, joiden saajat valitsee vuosittain vaihtuva Jury. Tänä vuonna Juryyn kuuluu näyttelijät Minka Kuustonen ja Elias Salonen, ohjaaja Antti Jokinen sekä tuottaja Hanna Virolainen. 

Festariviikon kruunaa Red Carpet Konsertit tunnelmallisella Villatehtaan alueella 30.-31.8.2024. Lavalle nousee joukko kotimaisia huippuartisteja, kuten KUUMAA, Juha Tapio, Sara Siipola, Lauri Haav sekä Ida Paul & Kalle Lindroth. Festivaaliviikko pitää sisällään myös muuta oheisohjelmaa, kuten uusien tähtilaattojen paljastamisen Hyvinkään omalla Walk of Famella, eli Tähtiraitilla. Tähtisade levittyy lisäksi tänäkin vuonna myös perheen pienimmille toista kertaa järjestettävän Red Carpet Minin myötä.

Lisätietoja:

Tuuli Jokinen

COO

 

Artikkelin kuva: Antti Rastivo

—————–

Red Carpet Festari on kotimaiselle elokuvalle omistettu elokuvafestivaali, joka järjestetään vuosittain Hyvinkäällä. Festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2017. Red Carpet Festarin ohjelma koostuu elokuvanäytöksistä, konserteista, yleisötapaamisista, keskustelutilaisuuksista ja kaupunkitapahtumista. Festarin perustaja ja taiteellinen johtaja on Antti Luusuaniemi.

www.redcarpetfestari.fi

Näytä kategorian mukaan